MODERNI SAVOLAINEN VALINTA

Petri Rissanen

Rissanen Petri
470

Petri Rissanen

25 v. Yhteiskuntatieteiden kandidaatti

Kuopio

Olen 25-vuotias kuntavaaliehdokas, yhteiskuntatieteilijä ja henkilöstöassistentti Kuopiosta. Minulle tärkeimpiä teemoja kuntavaaleissa ovat: kokonaisvaltainen hyvinvointi, liikunta, koulutus, nuoret, ympäristön ja lähiluonnon turvaaminen sekä yrittäjien tukeminen.

Petri

Olen Petri Rissanen, 25-vuotias yhteiskuntatieteiden kandidaatti, henkilöstöassistentti ja ehdokas Kuopion kaupunginvaltuustoon. Alun perin olen kotoisin Iisalmesta, mutta Kuopiossa vietettyjä vuosia on jo kohta toista kymmentä. Joka tapauksessa, voin ylpeänä todeta olevani alkuperäinen savolainen.

Opintojeni osalta, viimeistelen tällä hetkellä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa Itä-Suomen yliopistossa, pääaineenani sosiaalipsykologia. Työ, työelämä, organisaatiot ja niiden sisällä olevien ihmisten suhteiden dynamiikka, kaikessa hienoudessaan ja tylsyydessäänkin kiinnostaa minua ja näiden aihepiirien parissa olen työstänyt aiemmin sosiaalipsykologian kandidaatin tutkintoni ja nyt maisterin tutkinnon.

Työ kiinnostaa minua teorian lisäksi myös käytännössä. Olen työskennellyt ennen opintojani ja lisäksi koko opiskeluaikani erilaisissa tehtävissä ja organisaatioissa, aina myyntitehtävistä pankin asiakaspalveluun. Opintojeni kautta kiinnostuin lopulta HR-alasta, jonka parissa tällä hetkellä teen töitä.

Vaikuttamisesta, politiikasta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuin erityisesti aloitettuani opinnot. Olen toiminut yhteiskuntatieteiden ainejärjestön hallituksessa, sekä alamme ammattiliiton paikallisjärjestössä, josta viimeisimpänä paikallisjärjestön hallituksen puheenjohtajana. Nyt kun opintojeni loppusuora häämöttää, koen, että minulla on annettavaa rakkaalle kotikaupungilleni Kuopiolle ja sen päätöksenteolle.

Vapaa-ajalla tykkään harrastaa paljon erilaisia asioita. Harrastuksista ykkönen on kuitenkin liikunta, joka toimiikin erinomaisena ja tarvittavana vastapainona arjen kiireille. Rakastan myös liikkua luonnossa, jonne haluaisinkin päästä useammin kuin mitä tämänhetkinen elämäntilanteeni sallii. Ihmisenä olen avoin, rehellinen ja savolaisen huumorintajun omaava kaveri, joka arvostaa elämässä hyvin perinteisiä asioita, kuten perhettä ja ystäviä.

VAALITEEMANI

Liikunnasta hyvinvointityön perusta

Liikunta on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin lähteistä koko ihmisen elinkaaren ajan ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista osana toteutettavaa hyvinvointityötä ei kannata tinkiä.

Koulutus

Maailma ja erityisesti työelämä on muuttunut ja muuttuu edelleen kiihtyvää vauhtia. Koulutus on ja tulee olemaan myös asia, josta ei voida tinkiä.

Ympäristö

Ympäristö on huomioitava ja turvattava kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Meidän on kannettava vastuumme tämän osalta.

Yrittäjät

Lisää yrittäjämyönteisyyttä! Kunnallista päätöksentekoa täytyy arvioida sen mukaan, mitä vaikutuksia sillä on yrityksille ja yrittäjille. Kunnan tarjotessa palveluitaan, yrityksiä täytyy osallistaa ja kuunnella.

Nuoret

Nuorten ääni on saatava paremmin kuuluviin. Heidät tulee ottaa mukaan kunnalliseen päätöksentekoon ja palveluiden kehittämiseen.

LIITY KOKOOMUSNUORIIN!

Tule mukaan päättämään, miltä Suomi näyttää huomenna. Haluamme olla rakentamassa kannustavaa, välittävää ja jokaista yksilöä kunnioittavaa yhteiskuntaa.

Liity Kokoomusnuoriin!

Vieritä ylös